Antiikin lasketaan alkaneen noin 700 eKr ja kestäneen 500-luvulle. Antiikki historiallisena ajanjaksona valottuu hyvinkin erilaisesta näkökulmasta kuin antiikki kultuurin tyylikautena. Kun antiikin ajan Eurooppaa repivät jatkuvat sodat ja kapinat, samaan aikaan luotiin nykyisen kirjallisuuden ja muun taiteen sekä useiden tieteenalojen perustat. Antiikkia aikana luonnehtivatkin monet vastakohtaisuudet: taiteen luovuus ja vapaus korostuu orjuutta ja tavallisen kansan kärsimystä vasten.
Antiikin perintöä nykyaikana ovat mm. suuret yksijumalaiset uskonnot, oikeuskäsitys ja monien tieteiden, kuten filosofian, ensimmäiset teoriat. Kun kulttuurissa puhutaan tyylikautena antiikista, lähes aina viitataan Kreikkaan. Siinä missä Rooma hallitsi Eurooppaa valtiollisessa mielessä, Kreikkaan syntyi sivistyksen keskus.
Antiikin perintöä nykyaikana ovat mm. suuret yksijumalaiset uskonnot, oikeuskäsitys ja monien tieteiden, kuten filosofian, ensimmäiset teoriat. Kun kulttuurissa puhutaan tyylikautena antiikista, lähes aina viitataan Kreikkaan. Siinä missä Rooma hallitsi Eurooppaa valtiollisessa mielessä, Kreikkaan syntyi sivistyksen keskus.
Antiikin aikana luotiin pohja nykyiselle kirjallisuudelle ja sen jako keskeisiin lajeihin: lyriikkaan, epiikkaan ja draamaan. Lyriikka eli runous tarkoitti alun perin lyyralla säestettyä runoutta. Epiikka eli kertova kirjallisuus puolestaan tarkoitti kertovaa runoutta. Homeroksen eepoksia Ilias ja Odysseia pidetään kertovan kirjallisuuden ensiteoksina, vaikka ne lienevätkin Kalevalan tapaan osa alun perin suullista perinnettä. Draama eli näytelmä kehittyi kahteen suuntaan: tragedian eli murhenäytelmäksi ja komedian eli huvinäytelmäksi. Nykyinen jako genreihin - lyriikkaan, proosaan ja draamaan - periytyy pohjimmiltaan jo antiikin ajoilta.
Kreikkalaisella draamalla oli laajat sidokset uskontoon ja sen moniin jumaliin. Tunnetuimpia näytelmien kirjoittajia antiikin ajalta ovat Aiskhylos, Sofokles, Euripides ja Aristofanes. Mm. Sofokleen tragedia Kuningas Oidipus tai Euripideen Medeia ovat tuttuja myös nykylukijoille. Kreikkalaisista lyyrikoista tunnetuin puolestaan lienee Sapfo, joka samalla oli kirjallisuushistorian ensimmäinen nainen. Myös taideteoriat ja käsitykset estetiikasta saavat alkunsa antiikina aikana. Mm. Aristoteleen Runousoppi loi pohjan muotovaatimuksille ja nykyiselle kirjallisuuden tutkimukselle.
Antiikin aikaa ei voi käsitellä ilman myyttejä, jotka perustuvat vahvasti jumaltaruihin. Antiikin jumaltarustoon viitataan edelleenkin kirjallisuudessa runsaasti. Myös sankareilla ja puolijumalilla eli ihmisten ja jumalien jälkeläisillä on vahva osansa mytologiassa. Kreikkalaisilla ja roomalaisilla oli paljon samoja jumalia, mutta roomalaiset nimesivät jumalansa latinan kielellä. Esim. kreikkalaisen mytologian ylijumala Zeus sai roomalaisen vastineensa Juppiterista sekä rakkauden ja kauneuden jumalatar Afrodite Venuksesta.
Myytit elävät kirjallisuudessa edelleen. Odysseuksen seikkailujen mukaisesti puhutaan odysseiasta, kun tarkoitetaan ihmisen kehitystietä ja harhailuja. Oidipuksen tarina näkyy psykologiassa oidipuskomleksissa, jolla tarkoitetaan pojan seksuaalista halua äitiinsä ja tytön isäänsä. Narkissos-myytti kuvaa nykyään itserakkautta ja narsismia, jolla tarkoitetaan mm. yletöntä itsensä ihailua. Prometheus-myytissä korostetaan halua nousta jumalia vastaan. Pandora lippaineen puolestaan edustaa vitsauksia ja korostaa ennalta harkitsemisen tärkeyttä. Lopulta lippaaseen jää vain Toivo, Epsis.
Antiikin kirjallisuus on runsasta ja lajeiltaan monipuolista. Runoilijoista kreikkalainen Sapfo ja roomalainen Catullus lienevät tunneituimmat. Näytelmien ja lyriikan lisäksi antiikin aikana syntyi mm. esseitä, faabeleita, historian kirjoituksia ja filosofisia pohdintoja. Osaa antiikin näytelmistä ja lyriikasta esitetään yhä ympäri maailmaa.