Antiikki on vastakohtaisuuksien tyylikausi
- historiallisena aikakautena sotien, orjien ja keisarivallan aikaa
- syntysijana länsimaiselle tieteelle ja taiteelle sekä käsityksille oikeudesta ja demokratiasta
- jako kreikkalaiseen ja roomalaiseen kulttuuripiiriin, joista taiteessa keskeisempi on Kreikka
Antiikki luo pohjan länsimaiselle kirjallisuudelle
- jako lyriikkaan (laulettu runous), epiikkaan (kertova runous) ja draamaan (näytelmiin) luo pohjan nykyiselle jaolle lyriikkaan, proosaan ja draamaan
- näytelmäkirjallisuuden genret tragedia ja komedia muovautuvat uskonnollisista menoista
- taideteoriat saavat alkunsa, mm. Aristoteleen Runousopissa, joka loi käsityksiä taiteen olemuksesta ja muodosta
- syntyvät ensimmäiset eepokset: kreikkalaisen Homeroksen Ilias ja Odysseia sekä roomalaisen Vergiliuksen Aeneis
Antiikin aiheet pohjaavat vahvasti mytologiaan
- myytit ovat selityksiä maailmanjärjestyksestä ja ne pohjasivat antiikin aikana vahvasti jumaltarustoon
- jumalten ja puolijumalten (ihmisten ja jumalan jälkeläisten) tarinat ovat edelleen intertekstuaalisuuden lähteitä kirjallisuudessa
- mm. myytit Odysseuksesta, Oidipuksesta, Narkissoksesta, Prometheuksesta ja Pandorasta elävät edelleen osana länsimaista kirjallisuutta (Käsikirja 289-299)
- kreikkalaisilla jumalilla oli roomalaiset latinankieliset vastineensa, esim. ylijumalat Zeus - Juppiter ja kauneuden ja rakkauden jumalattaret Afrodite - Venus
- myös ihmiselämän aiheista, mm. yksinäisyydestä ja rakkaudesta, ammennettiin aiheita erityisesti lyriikkaan
Keskeisiä kirjailijoita teoksineen
- Aiskhylos: Oresteia / kreikkalainen tragediatrilogia
- Sofokles: Kuningas Oidipus / kreikkalainen tragedia
- Euripides: Medeia / kreikkalainen tragedia hurjistuneesta noitaprinsessasta ja hänen kostostaan
- Aristofanes: Sammakot, Pilvet, Linnut / kreikkalaisia komedioita
- Sapfo: Häälaulu / kreikkalaista lyriikkaa
- Catullus: Kaikki runous / roomalaista lyriikkaa
- Aisopos: Aisopoksen satuja / mm. kreikkalaisia faabeleita
- Ovidius: Rakastamisen taito, Metamorfooseja / roomalaista lyriikkaa ja opas viettelyyn
- Cicero: Vanhuudesta, Ystävyydestä / roomalaisia esseitä, puheita ja kirjeitä
- Tacitus: Germania / historian kirjoituksia
Sapfo ja Catullus - kaksi antiikin runoilijaa (KV s. 96)
- Sapfon runoon rakentuu puhuja ja kuulija: puhuja kuvaa runon sinän eli kuulijan hänessä aiheuttamia reaktioita tilanteessa, jossa sinällä on toinen rakastettu
- Catulluksen runossa kuulija on nimetty Catullukseksi itsekseen: runon puhujan voidaan ajatella myös ohjaavan itseään, antavan neuvoja minälleen onnettomassa rakkaudessa
- molempien runojen teemana on rakkaus ja sen aiheuttamat tuntemukset: ilo, intohimo, pelko, kärsimys ja pettymys
- molempien runojen rakenne on polveileva, ja säkeistöjako noudattelee ajattelun rytmiä sekä katkonaisuutta -> runomuoto on varsin hallittu ja harkittu, vaikka runot ovatkin vapaamittaisia
- Sapfon runossa korostuu aistillinen kuvasto: mustasukkaisuutta kuvataan useiden aistikokemusten ja personifikaatioiden sekä metaforien välityksellä
- Catulluksen runon kuvasto on konreettista ja tekemiseen keskittyvää: runsaat kehoitukset ja käskyt sekä tunteiden verhoaminen kysymyksiin luovat etäisemmän sävyn kuin Sapfon runossa
- runot heijastavat aikaansa mm. sukupuolirooleissa, mutta ovat toisaalta teemoiltaan ajattomia ja sitoutuvat yleisinhimillisiin tuntemuksiin
- runot kuvaavat antiikin ajan kahta tavoitetta: luoda ehjiä kuvauksia todellisuudesta ja samalla saavuttaa aito tunne, joka on kaikkien tunnistettavissa, ja tarjoaa oikotien todellisuuteen
Lähteet: Äidinkielen lukion oppikirjat Kieli ja tekstit, Käsikirja, Kivijalka